UNELMOIVATKO JUMALAT KUNINKAALLISISTA VÄLKÄHDYKSISTÄ ETHEREUM KASINOSSA?

ethereum gambling

Antiikin Kreikan mytologiassa «etherin (eetteri)» uskottiin olevan osa taivaankantta. jossa ukkostajat, taivaalliset sepät, auringon lähettilät ja muut riemuitsevat hahmot asuivat. Ei tiedetä onko asoiden välillä jokin yhteys, mutta vuonna 2017 eetterin määrä on kasvanut oletettua korkeammalla -korkeammalle kuin taivaat, jumalat ja meteoriitit, jotka palavat loppuun ilmakehässä.

Silti, emme voi sanoa että kryptovaluutta on tullut tunnetuksi vain sen hinnan jyrkän nousun vuoksi. Yhteisö on oppinut tuntemaan Ethereum-tietoverkon kauan ennen kuin se otettiin käyttöön vuonna 2015, Asia on niin, että teknologia tarjosi uudeb ha hämmästyttävän konseptin fiksujen sopimusten varalle: se oli yksinkertaisesti tapa panna täytäntöön käyttösäännöt ja -ehdot automaattisesti, mikä lähestulkoon poisti riskit ja epäreiluuden.

Uhkapeliala ei voinut jättää lupaavaa teknologiaa tuuliajoille. Ensimmäiseksi sen mielenkiintoisuus esitettiin siten, että olisi mahdollista uhkapelata etherillä, mikä oli sisäinen valuutta, joka tunnetaan myös Ethereum- tietoverkon «polttoaineena». Koska Bitcoin pelit olivat levinneet laaja-alaisesti tuolloin, kasinot aloittivat toiminnan toteuttamisen sellaisilla tavoilla, joilla mahdollistavat pelaajien vedonlyönnin Ethereum-valuutalla.

Nykypäivänä ala tarjoaa laajan valikoiman suuruudeltaan eri värisiä ja kokoisia kasinoita.

fortunejack casino website screen
ILMAINEN BONUS: 25 ILMAISKIERROKSET
Tervetuliaispaketti jopa 5 BTC + 250 ilmaispyöräytystä

FortuneJack Casino

www.fortunejack.com

bitstarz casino website screen eng
ILMAINEN BONUS: 20 ILMAISKIERROKSET
Tervetuliaisbonukset jopa 5 BTC + 180 ilmaispyöräytystä

BitStarz Casino

www.bitstarz.com

cloudbet website screen new
RISKITTÖMÄT PELIT: 6.5 MBTC
Tervetuliaisbonukset 100% jopa 5 BTC

Cloudbet

www.cloudbet.com

Meidän pitäisi lopettaa tähän, koska vaatisi kokonaisen artikkelin täyden listan antamiseen niistä kasinoista, joissa voit käyttää ja ansaita ETH:tä. Voimme vain lisätä vain sen, että urheilufaneilla on myös mahdollisuus asettaa vetoja Etheriumilla ja tämän mahdollisuuden tarjoavat verkkosivut, kuten directbet.eu ja augur.net. Jälkimmäinen tarjoaa sinulle mahdollisuuden ennakoida monia eri asioita- esim. palkitaanko Leonardo DiCaprio jälleen yhdellä Oscarilla tänä vuonna. On myös nettisivuja, joissa voit osallistua ether lottoihin (etherwheel.io, etherpot.github.io).

Uudet mahdollisuudet, jotka avattiin kryptovaaluttauhkapelaamiseen Ehreumin viisaiden sopimusten kautta, eivät ole vähemmän mielenkiintoisia. Löydät alta joitakin ilahduttavia ideoita, jotka käsittelevät uhkapelaamisen parantamista Ethereum järjestelmällä.

Samalla haluamme tuoda sinuun huomioosi joitakin faktoja tämän uskomattoman blockchain alustan kehittämisestä.


- ETHEREUMIN HISTORIAN PERUSTEET

Vuoden 2013 loppu oli ensimmäinen kerta jolloin maailma kuuli Ethereumista ― juuri silloin Vitalik Buterin, nuori ohjeimoija, kuvaili alustan perusperiaatteet. Kukaan ei olisi voinu ennustaa, että Ethreum Sveitsistä olisi kehittynyt ensimmäinen hajautettu ohjelma vuoden 2014 alussa. Eikä siinä vielä kaikki: puoli vuotta myöhemmin etherin myynti (joka on mainitsemmae kryptovaluutan «polttoaine») nousi uskomattomaan 14 $ miljoonaan.

Kesällä 2015 järjestelmän aiempi versio julkaistiin «Frontier» nimellä. Seuraava vaihe oli täynnä korjauksia ja parannuksia.

Kuitenkin todellinen läpilyönti tuli 150 miljoonan dollarin johdosta, joka kerättiin paljon puhutun hajautetun autonomisen organisaation toimesta (tai vain DAO, jona se tunnetaan tänään) loppukeväänä vuonna 2016. Useat valtavirtaan kuuluvat tiedotusvälineet käsittelivät tätä projektia, joka toteutettiin Ethereum Blockchainillä. Ihmisillä oli kiire luoda oma henkilökohtainen Ethereum lompakko: järjestelmän suosio oli hämmästyttävää, vaikkakin vain lyhyen aikaa.

18.6. 2016 on huono kalenteripäivä Ethereum-yhteisölle. Silloin tuntemattomat hakkerit hakkeroivat DAO:N, varastaen hirvittävän määrän etheriä -joka oli noin 53 miljoonaa dollaria. Lyhyessä ajassa se johti blockchainin jakoon June 18, 2016 ― ― Ethereum (ETH) vs. Ethereum Classic (ETC) ― ja joihin haaraumiin.

DAO:hon liittyvät haavat alkoivat parantua; meida jatkoi tulevien päivitysten ja parannusten puimista. Mutta kuka olisi koskaan uskonut, että etherin hinta nousisi 5000% from tammikuusta kesäkuuhuun vuonna 2017?

Yksi suosittu uskomus kertoo, että vaikka Bitcoinin tulisi samaan aikaan häiritä nettipankkeja ja tuomita unholaan PayPalin kaltaiset palvelut, Ethereumin todellinen tavoite on pakottaa kolmannet osapuolet ulos internetustä. Datan varastointi, monimutkaisten talousjärjestelmien hallinta ja monien muiden asioiden tulisi olla kolmansista osapuolista vapaita. Ethereumin fiksut sopumukset väitetään olevan kyvykkäitä sen edesauttamisessa.

Odotamme sitä innolla.


- ETHERILLÄ UHKAPELAAMISEN EDUT

Etherium merkittävä kahdessa uhkapelaamisen osa-alueessa. Ensinnäkin se käyttää ETH:tä uhkapelivaluuttana, mikä tarjoaa lukuisia etuja:

1. Kryptovaluutta tarjoaa sinulle mahdollisuuden pelata anonyymisti, jolloin sinun henkilötietojasi ei paljasteta kenellekään, edes kasinoille.
2. Ether-rahansiirrot ovat nopeampia kuin perinteiset maksutavat.
3. Yleensä maksuprosentit ovat korkeampia kryptovaluuttaisissa kasinoissa.
4. Rahasi ovat vapaita hallituksen tai talousjärjestelmän hallinnasta.
5. On paljon halvempaa lähettää ETH:ta kuin tavallista rahaa, kiitos pienen kaivajan maksun.
6. Uhkapelaaminen paljon reilumpaa todennettavasti reiluissa kasinoissa, koska pelaaja voi tarkistaa jokaisen lopputuloksen.

Toiseksi se on tapa parantaa koko kryptovaluuttaisen uhkapelaamisen idea. Tämä aihe käsitellään alla.


- FUTURISTINEN ETHREUM-UHKAPELAAMINEN

Viisaat sopimukset toivat sellaisella tavalla, että kun osapuolet ovat allekirjoittaneet sen, kummankaan ei tarvitse enää murehtia siitä että toinen osapuoli luopuisi velvollisuuksistaan. Vain tämä yksi asia antaa paljon tilaa innovaatioille.

Esim. jos lyöt vetoa Ethereumin avulla, vetoa seuraa automaattinen maksu. Ei ole toista vaihtoehtoa: peli jatkuu loppuun asti. Pelaaja, joka on suostunut osallistumaan ei voi vain huonossa tilanteessa hipsiä pois.

Talletus on tulee olemaan oikeastaan viisas sopimus käyttäjän ja virtuaalisen talon kanssa. Se nostaa dramaattisesti luottamustasoa: jokainen uhkapelaaja voi olla varma siitä, että kasino ei voi pitää etheriään pelaajan tahdon vastaisesti.

On olemassa ratkaisu niille, jotka haluavat säilyttää tiukan vallan heidän uhkapelaamisensa «tyydyttämättömyydestä». Voidaan ohjelmoida sopimus, jossa on rajoituksia vedonlyöntisummille tai voidaan asettaa aikarajoja, jolloin järjestelmä ei anna uhkapelata Ethereumilla ja asettaa vetoja, vaikkapa kolmeen tuntiin.

Ideat on jaettu Betcoinilta ― ja nämä ovat vain joitakin vaihtoehtoja uhkapelaamisen parantamiseen Ethereum-yhteisössä. Onneksi teknologia sallii niiden kehittämisen ja uusien ratkaisujen kehittämisen.


- ONKO ETHEREUMILLA ANSAITSEMISESSA FAUCETTEJA?

Koska sekä alusta että virtuaalinen valuutta ovat hyvin suosittuja on olemassa monia faucetteja, jotka antavat ihmisille mahdollisuuden ansaita pieniä summia ETH:ta verkkovierailujensa aikana. Näitä ovat:

- EtherFree
- EthereumFaucetNet
- Ethereum Gratis
- EthereumFaucet

Varmista, että valitset parhaimman, koska faucetteja on paljon.


- SANO JOTAKIN SURKEALLE ETC:LLE

Ei, emme ole unohtamassa kapinallisia, jotka kannattavat vanhaa Ethereum blockchainia, Pahaenteisistä ennusteista huolimatta Ethereum Classic on veden pinnan yläpuolella vuoden jälkeen. Jos tuet tätä kryptovaluuttaa, voimme puolesta iloksemme julistamme sinulle ETCBets.comin, joka on ensimmäinen ETC-kasino. Verkkosivulla on aika aktiivinen yhteisö ja se on todennettu reiluksi.

Johtopäätöksenä voi sanoa: valitettavasti emme saa koskaan tietää, mitä jumalat unelmoivat. Toivomme tosin, että yksi jumalatar ― nimeltään Fortuna ― huomioi sinua niin usein kuin mahdollista, tarjoten sinulle täyden tyytyväisyyden Ethereum-uhkapelaamisesta. Ansaitset sen todella!